___ _ _ _ _ _

Aurinkorinne 6081 - Aurinkoisella eteläisellä tontilla oleva huvila


Aurinkorinne sijaitsee eteläisellä rinteellä. Rantaan on rinne, mutta rannassa on oikein hyvä laituri, jossa pöytäryhmä. Lisäksi rinne suojaa hyvin pohjoistuulilta ja ranta onkin oikein lämmin kesäpäivinä. Venepaikan kohdassa järvi syvenee vähän loivemmin, mutta on kuitenkin aika kivikkoinen. Lisäksi on toinen kelluva veneteline, jossa nykyisin vene yleensä on, näin loivempi ranta paremmin käytössä. Emme kuitenkaan voi sanoa, että ranta olisi sopiva pienille lapsille. Lähimpiin naapureihin on satoja metrejä ja mökin pihassa voikin oikein hyvin viettää rauhallista aikaa. Näkymä lahdelle on hyvä ja silloin tällöin lahdella purjehtii veneitä Tynkkylän vierasvenelaituriin yöpymään, jonne myös näköyhteys varsinkin rannasta. Vierasvenelaiturin rannassa myös lomaniemen asiakkaiden yleinen uimaranta hyvällä hiekkapohjalla. Sinne onkin nopea soutaa tai kävellä tietä pitkin. Myös päärakennuksen palvelut ovat noin 200 metrin päässä. Sisustus on perinteinen hirsihuvila, mukavuutta lisää ilmalämpöpumppu, internet, taulu-TV, hyväkuntoiset huonekalut ja muut varusteet.
Erityisiä ominaisuuksia: Aurinkorinteen toisesta makuuhuoneesta, josta mukava järvinäkymä lehdettömänä aikana. Lisäksi rinne rantaan antaa hyvät näkymät lahdelle ja luo korkeuseroa. Rauhallinen sijainti. Aurinkoinen ranta ja paljon yksilöllisiä kohteita, kuten kallion kumpare, joka mökin vierestä luo aivan upean elämyksen kohti rantaa.
Perustietoja: Saimaan Pihlajavesi 25m, syvähkö, kova, sora/kalliopohja. Oma vene.
Hirsirakenteinen, valmistunut vuonna 1994, 83/66 m2. Tupakeittiö, jossa sohvasta saadaan lisävuode. 2 makuuhuonetta, toisessa kaksi erillistä vuodetta, toisessa parivuode. Pesuhuone, puku-/kodinhoitohuone, sauna(sähkökiuas), avokuisti.
Erillinen rantasauna (puukiuas). Sähkövalo, -liesi, -lämmitys, -jk/pakastin, varaava takka, täydellinen astiasto, suihku, WC.
Mikro, radionauhuri, kodinkoneita: (leivänpaahdin, kahvinkeitin ym.), TV, astian- ja pyykinpesukone, kuivauskaappi.
Varaa Aurinkorinne täältä: VARAA!
Voit myös varata Aurinkorinteen suoraan omistajalta: jukka.heikkonen@lomaniemi.fi tai 0407326138
Alla kuvia mökistä:
Julkisivu


<





































Käy tykkäämässä Facebookissa
SEURAAVA MÖKKI ->
KATSELE MUITA MÖKKEJÄ
ETUSIVULLE

Contacts:
Tynkkylän Lomaniemi
Owner: Jukka Heikkonen
Lomaniementie 66
58580 Vuoriniemi
(+358) 40 7326138
jukka.heikkonen@lomaniemi.fi

© jukka.heikkonen(at)lomaniemi.fi ...... puh: 040-7326138